Hei. Tämä sivusto, jota Featheriksi kutsutaan, toimii minun tekemieni kuvien ja sarjakuvan säilöntapaikkana. Myös jonkinmoista tietoa ylläpitäjästä löytyy, kaiken muun ohella. Kotisivuksihan sitä voinee siis kutsua.
Olisi mukavaa, mikäli kirjoittaisit vieraskirjaan palautetta sivuista - tai vaikka jotain aivan turhaa höpinääkin, vieraskirjaviestit piristävät lähes aina.
Jos huomaat sivustolla kirjoitusvirheitä, toimimattomia linkkejä tai vastaavia, ilmoitathan niistä vaikka vieraskirjassa, jotta pääsen korjaamaan ne! Kiitos.
-Zhao
Noniin. Jos luette perässä seuraavan tekstin, varautukaa pitkiin selityksiin ja pohdintoihin sarjakuvaa koskien.
Eli! Sain siis sarjakuvaa sivun väkerrettyä, kahden ja puolen vuoden tauon jälkeen. Ja mitä siihen vaadittiin? Valvominen yökahteentoista ja sitten idea, että voisi piirtää jotain - yö kuluikin piirrellessä, sain luonnostelua jopa muutaman sivun etukäteen. Aamulla paistoin karjalanpiirakat enkä lopulta kyllä nukkunut ollenkaan...Sitten iski yksinkertaisesti laiskuus, minua ei vain huvittanut ajatella koko sarjakuvaa (eikä kyllä hirveästi kotisivujakaan, kuten pidempiaikaiset kävijät taisivat huomata.) Ja viimein voinen avoimesti kertoa, miksi sarjakuvaa on aloitettu sen kolme kertaa alusta. Kirjoittanen tämän vielä sarjakuvaosioonkin, mutta silti: juoni. En ole missään vaiheessa suunnitellut sitä alkua pidemmälle. Joskus minulla oli hämärä käsitys tarinan lopusta ja lähdinkin tekemään sarjakuvaa miettein "Kyllä se tarina itsekseen muodostuu." Mutta hei ei, ei se muodostu. Neuvon jokaista, joka tahdoo minkäänlaista sarjakuvaa tehdä, suunnittelemaan ensin sen juonen ja kunnolla, jotta on sitten jotain, minkä mukaan suunnitella jatkoa. Minulta sellainen puuttuu, kunnollinen ainakin, ja tuloksen lienette huomanneet.
Kyllähän minulla jonkinlainen pohja on. Sarjakuva sai itseasiassa alkunsa viidennellä luokalla kirjoittamastani äidinkielen aineesta - kuvitelkaa vain sitä laadun ja ajatuksen määrää! Ikävä kyllä olen niin kiintynyt tähän onnettomaan tekeleeseeni, etten tahdo käydä muuttamaan perusideaa. Nyt joudun vain keksimään sille järkevämmät perusteet, sillä muinoin kirjoittamani tarina on aika lailla tämmöinen : vanhemmat lähtevät, nämä menee tuonne, tapahtuu tälläista, matkustelevat, saapuvat perille ja the end. Kuten jo mainitsin, sarjakuva on kuitenkin yhä lähellä sydäntä ja siksi yritän jaksaa saada siihen enemmän ja järkevämpää sisältöä. Onnittelut ja kiitokset, jos jaksoit lukea tuon kaiken. Olen melko väsynyt juuri nyt, neljä tuntia unta takana, kello lähenee kahtatoista ja seitsemän tunnin unet edessäpäin, toivon mukaan. Phuuh. Seuraavaan kertaan vaan!